2017/03/22

By Pinja silikonikorut

Mun piti kirjoittaa teille tänään ihan muista aiheista, mutta tämä teksti kirjoitti käytännössä katsoen itse itsensä, joten eipä siinä sitten mikään auttanut.

Noin puoli vuotta sitten, kun ostin ensimmäisen By Pinja-koruni Lastenvaatekarnevaaleilta, en osannut arvata mitä siitä seuraisi. Olin kärsimässä hienoista hätää vajaan vuoden ikäisen E:n kanssa, joka mielellään sylissä kiskoi korvakorujani ja tukkaani. Pysähdyin pöydän eteen, jossa oli kaikkissa karkkiväreissä erillaisia koruja, jotka näyttivät siltä, kuin roolipelinoppia olisi pistetty nauhaan peräjälkeen. Kuinka moni tietää monikanttiset nopat, joissa saattaa olla lukuja nollasta sataan? Muistan hämärästi nähneeni koruja ennenkin, jossain, mutta en ollut sen kummemmin kiinnittänyt niihin huomiota. Meillä kun ei imetyskorulle ollut tullut tarvetta.

Pöydän takana oli leveästi hymyilevä, vaaleatukkainen nainen, joka lähti heti kertomaan innoissaan omasta tuotteestaan. Kun myyntipuheessa tuli se maaginen lause; "Myös taapero voi leikkiä helmillä sylissä ollessaan, jolloin äidin kasvot ja hiukset jäävät rauhaan", ainoaksi kysymykseksi jäi, minkä värinen koru tulee meille.
Korut saatu.

Nyt siirä on tosiaan tullut kuluneeksi puoli vuotta ja By Pinjan korut ovat tulleet meille jäädäkseen ja näitä koruja suosittelee kaikille ilolla, kun on itse niin rakastunut tuotteeseen. Myös meidän E:llä on oma By Pinjansa, jota neiti kantaa kaulassa ylpeänä, kuin mikäkin aikuinen nainen. Sen lisäksi olen saanut tutustua ihanaan naiseen tuotteen takana ja saanut itselleni uusia mahdollisuuksia kehittyä muun muassa valokuvaajana, kun olen päässyt kuvaamaan koruja somemarkkinointi mielessä.
https://www.bypinja.com/
Kuva lainattu!

"By Pinja on kotimainen silikonisia koruja valmistava pienen pojan, äidin ja vähän isinkin yritys. Korujen ideana on antaa pikkuisille käsille näperreltävää imetyksen, sylittelyn ja kantamisen ajaksi, jolloin äiti välttyy hiuksista kiskomiselta ja nipistelyltä."

"By Pinjan tarina alkaa vuonna 2015 saatuani esikoiseni, jonka mielestä oli kovin kivaa nipistellä äitiä varsinkin imettäessä niin, että rinnukseni oli täynnä pieniä punaisia kynnenjälkiä. Ja kyllähän sen ymmärtää, pienillä käsillä pitää ollakin tekemistä kun kaikkeen uuteen pitää päästä tutustumaan."

"Tuohon aikaan silikoniset imetyskorut olivat vielä kovin tuntemattomia Suomessa, eikä kotimaisia brändejä juuri löytynyt. Markkinoilla olevista koruista en löytänyt itselleni juuri sitä oikeaa mallia ja väriyhdistelmää, joten päätin tehdä sellaisen itse.  Sittenhän se inspiraatio iski ja innostuin tekemään kokonaisen malliston, jonka jokainen koru sai oman nimen, kiitos tästä vinkistä yrittäjä-kollegalleni! Tästä syntyi kotimainen silikonikoru-brändi By Pinja."
Koru saatu.

By Pinjan korut ovat esimerkiksi ihana babyshower-lahja odottavalle äidille. Koruvalikoima on kasvanut kahdella uudella mallilla ja Classic Style on saanut rinnalleen ihanan yksinkertaisen Simplen ja näyttävämmän Statement Necklacesin, joten uskon vakaasti jokaiselle löytyvän jotakin. Henkilökohtaisesti olen juuri nyt todella ihastunut Simplen malliin, vaikka vielä en ole yhtään niistä kotiuttanut. Tasaisin väliajoin olen kyllä käynyt ihastelemassa.
Koru saatu.

Pinja pitää muuten myös blogia, jossa seurataan Pinjan arkea ja juuri nyt päivitetään masukuulumisia. Blogikirppis ja Pienet Shoppailut postauksessa vilkkuu näemmä meikäläisenkin pärstä, hyvin pienenä tosin, kun olin siellä blogikirppiksellä edustamassa big mamas home blogiani. By Pinjaa voi seurata myös Instagramissa.

Ovatko By Pinjan korut teille entuudestaan tuttuja? Jos on, löytyykö useampaa mallia? ;)
xx
Jenni S.

By Pinjan tarina lainattu täältä.

2017/03/20

Pikku neiti 1 v 3 kk

Nyt olisi vuorossa E:n kehityspostaus. Koska toinen vuosi ei ole yhtä hurjaa kehityksen vuoristorataa, kuin ensimmäinen, ajattelin toteuttaa seuraavan postauksen sitten puolentoista vuoden iässä, kun meillä on seuraava neuvolakin. Mutta pidemmittä puheitta, tällainen on meidän 1 vuotian ja 3 kuukautinen mini:

Sanavarasto

E:n kävely ja kielellinen kehitys kulkivat pitkän aikaa rinta rinnan, mutta nyt liikkuminen on kehittynyt selvästi enemmän. Sanavarasto ei ole kasvanut enää niin hurjaa vauhtia, vaikka pikku neiti paljon höpötteleekin, sillä omalla kielellään. Useimmiten käytettyjä sanoja ovat äiti (äit-iii), kakka, vaippa, kisss (kissa), kaikki, Hakka (Hakkarainen), auvva (hauva), vauva ja pappa. Niiden lisäksi on kuultu myös pipa (pipo), ei oo, ei ja pupu.

Me ei olla kuitenkaan erityisen huolissamme tästä, koska monilla lapsilla kehittyy ensin toinen taito ja toinen saattaa seurata pitkälti jäljessä. Ja E:n sanavarasto ja puheenymmärrys on kuitenkin tosi hyvällä mallilla tässä vaiheessa. Puhuin Pekan kanssa uusien treenikenkien hankkimisesta itselleni, niin neiti nappasi puheestani sen kenkä-sanan ja kiiruhti eteiseen hakemaan omia kenkiään. Ihana.
 

Liikkuminen

Sanavaraston jälkeen on luonnollista siirtyä siihen liikkumiseen. E kävelee nyt ihan sujuvasti ja konttaaminen on jäänyt ihan kokonaan pois. Välillä, kun tyttöä väsyttää/vauvattaa/temppuiluttaa, hän konttaa, mutta muuten kävelee. Nyt itseasiassa treenataan jo sitä taaperojuoksua. Joka paikkaan, kun tuntuu olevan kiire. E:n lempileikki tällä hetkellä, on juosta äitiä ja isiä kiljunauraen karkuun, kun huudetaan; "Täältä tulee äiti/isi ja nappaa."

Kiipeily on myös pop. E kiipeää kaikki alle, minne se on vain mahdollista. Onneksi, hän on myös oppinut tulemaan hienosti myös peppu edellä alas, esim sohvalta ja sängyltä.

Torticollis

Viimeisimmässä neurologin ja fysioterapeutin tarkastuksessa todettiin, että E:n kaula on enää noin asteen verran kallellaan oikealle, eikä kehityksessä huomattu minkäänlaisia poikkeamia tai toispuoleisuuksia. Tämä tarkoitti yksinkertaisuudessaan sitä, että meidän fysioterapiat on nyt käyty ja lääkäriinkin pitää tulla kontrolliin vasta keväällä. Jes!

Haluaisitteko muuten oman postauksen E:n torticolliksesta ja sen hoidon vaiheista? Jos haluatte, komentoikaa.

Syöminen

Ainakin toistaiseksi, E on hyvin kaikkiruokainen. Vielä ei ole tullut sellaista yökötystä ja me yritetään kotona välttääkkin puhetta "pahasta ruuasta". Lähtökohtaisesti kaikki ruoka on hyvää, mutta jotkut jutut eivät sitten vain ole niitä lemppareita. E:n lemppereita ovat voileivät, jugurtti, spagetti, viinirypäleet, pähkinät ja kissannappulat. Meillä ei siis ole vieläkään mahdollista siirtää kissojen nappulakippoa alas pöydältä, koska E ampaisee sille, kuin ohjus jos sen laskee lattialle.

Aina ruuasta riippuen ja mahdollisuuksien mukaan E saa syödä itse. Puurot, keitot ja jugurtit meillä syötetään. Olen pyrkinyt siihen, että hän saisi syödä joka päivä yhden aterian itse. Yleensä se on päivällinen hoidon jälkeen. Syöminen sujuu toistaiseksi sormin, mutta lusikka on menossa mukana.

Uni

E nukkuu edelleen pääsääntöisesti hyvin. Omassa huoneessa nukkuisi varmasti paremmin, mutta meidän kaksiossa sitä ei pysty toteuttamaan. Katsotaan sitten syssymmällä, jos olemme siihen mennessä päässeet muuttamaan isompaan.

Nyt mukaan on tulleet ajoittaiset kello viiden herätykset. E herää silloin tällöin isin herätyskelloon, eikä malta nukahtaa uudelleen. Niinä päivinä E on kuitenkin kärttyinen ja väsynyt oikeastaan koko päivän, eivätkä kahdetkaan päikkärit tunnu kunnolla auttavan. Totesimme, että sitä on vain sitten yritettävä nukuttaa E:tä uudestaan silloin aamu viideltä, vaikka se tuntuisi vaikealta. Yritetään tarjota vettä, silitellään ja laitetaan soittorasia soimaan. Josko se sitten siitä.

Vieroitukset

Faktahan on se, että meillä ei asu enää vauva, vaan pieni tyttö. Mikä tarkoittaa sitä, että pikku hiljaa ne vauva-ajan jutut jäävät pois meidän elämästä. Tässä kuluneen kolmen viikon aikana on jäänyt pois aika monta juttua. Ensinnäkin päiväunet ovat karsiutuneet yksiin. Uniräteistä on luovuttu ja ne on pistetty pesun kautta talteen madolliselle seuraavalle yksilölle. Unirätin seuraajaksi on valikoitunut pieni, vaaleanpunainen, Pasi Pussieläin, joka tuntuu olevat varsinainen tuki ja turva ja kaikkien pehmoeläinten kuningas.

Ja viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä, tuttipullot on syrjäytetty nyt kokonaan. Meillä sinnitteli pitkään mukana tuttipullosta nautittu iltaunimaito, joka oli toimi päivän päätteeksi sellaisena rauhoittumisen ja läheisyyden hetkenä niin E:lle, kuin meille vanhemmille. Ja tässä kohtaa, me vanhemmat taidettiin tarvita siitä iltamaidosta vieroittamista enemmän, kuin pikkuneiti itse.

Lempparijutut

Musiikki ja tanssi ovat E:n ehdottomia lemppareita. Ihan sama, mitä se musiikki on. Oli se sitten spotifyn kautta soitettua poppia tai Learn puppyn värilaulu, niin meidän neiti nyökyttää päätä, keikuttaa peppua ja heiluttaa sormea. Sannin Pojat-biisi on saanut tähän mennessä aikaan kaikkein parhaimmat muuvvit.

Toinen lemppari juttu on kaikenlaisten laukkujen ja pussien ja reppujen kanssa leikkiminen. E on alusta asti osoittanut kiinnostusta koruihin, kenkiin ja laukkuihin. Selvä nainen siis. Nyt, pikku hiljaa, suosikki puuhaksi on tullut laukkujen tyhjentäminen, täyttäminen ja kuljettaminen. Meikäläisen uusi, musta nahkalaukku on osoittautunut ihan lemppariksi, vaikka sen kantaminen onkin osoittautunut hieman haastavaksi tälle polvenkorkuiselle diivalle.

Sellainen on meidän reilu vuoden ikäinen tyttö. Aika mainio persoona jo nyt.

Millaisia reilu vuoden ikäisiä teiltä löytyy?

xx
Jenni S.

2017/03/18

Miten paluu arkeen sujui?

Oltiin E:n kanssa tuossa kolme viikkoa talvilomalla, mikä oli tietysti ihan virkistävää. Me vietettiin loma pääosin kotona, ei lähdetty Järvenpäätä pidemmälle reissuun. Järvenpäässäkin käytiin pari viikonloppua, ensin mummilassa ja sitten ystäviemme luona, josta kirjoitin täällä. Meillä oli myös se vauvarokko, joka kesti sen kolme päivää.
Perjantaipuska.

Alunperin suunnitelmissa oli, että veisin E:n päivähoitoon muutamana päivänä myös lomalla. Saisin hieman aikaan itselleni ja E:lle ei tulisi niin pitkää taukoa poissa päivähoidosta. No, eipä siitä sitten tullut mitään. Minulle oli niin kovin luonnollista olla E:n kanssa päivät kotona, että suoraan sanottuna unohdin koko päivähoitomahdollisuuden. Me ulkoiltiin, käytiin kaupungilla, lounaalla, leikkipuistossa, kaupassa, lenkillä ja Lastentorilla. Olen alusta asti pitänyt E:tä mukana joka paikassa, eikä mitkään kahvilat tai lounaspaikat tule hänelle kummoisenakaan shokkina. Metrossa tyttö flirttailee jokaiselle vastaantulijalle ja lähettelee niitä tähtisilmähymyjään, joka mummolle.

Ennen, kuin huomasinkaan lomaa oli jäljellä pari päivää, enkä minä voinut muuta, kuin lähettää päivähoitoon omat tulevat työvuoroni ja todeta, että ensiviikolla nähdään.
Mekko - H&M Kids
Legginssit - KappAhl Newbie
Pinnit - Lindex


Jos hoitoon meno olisi E:lle yhtään haastavampaa, olisin saattanut pitää tiukemmin kiinni hoitopäivistä. Mutta meidän tyttö se vain, kolmen viikon tauon jälkeen, vilkuttaa äidille ovelta sellaisella; "Mene nyt jo"-ilmeellä ja yrittää samalla kiivetä rattaista pois ja leikkimään. Perhepäivähoitajakin totesi, että ei uskoisi, E:n olleen juuri kolme viikkoa lomalla. Ja tässä iässä pitäisi ilmeisesti olla, joku eroahdistus vaihe. En mä vaan ole huomannut.
"Älä tuu droppaa mun tunnelmaa."

Päivähoitoon mentäessä oli kyllä pari uutta käytäntöä, jotka oli opeteltu loman aikana. E ei juo enää ollenkaan maitoa pullosta, unille mentäessä. Harsorätit on pistetty syrjään, joten näin ollen unirätitkin jäi hoitorepusta kotiin ja sitten meillä on siirrytty siihen yksien päiväunien rytmiin. Eikä hoidossakaan, kuulemani mukaan ole ollut mitään hätää uusien käytäntöjen kanssa.

Arki on lähtenyt rullaamaan ihan hyvin. Töissä ei ole mikään muuttunut, päivähoito sujuu hyvin, illoiksi on kehitetty uusi kaupparymi, jotta kauppaan ei tarvitse juosta joka päivä, Pekkakin on päässyt ajoissa kotiin leikkimään E:n kanssa vielä iltaleikkejä. Uusia arkeen sovitettavia projekteja on alkanut nyt pari, mutta niiden kanssa eletään. Varmaan viimeks pari vuotta sitten, kun opiskelin ja tein töitä samaan aikaan, on ollut näin kiireistä. Mutta mikäs tässä ollessa. Onneksi on vastapainoksi kotipäiviä, jotka pidetään täysin tyhjinä.

Elämä hymyilee ja me ollaan kaikki terveitä, joten kaikki on ihan okay.

xx
Jenni S.

2017/03/16

Täytyykö vauvan kanssa harrastaa?

*Valokuvat unplash.com

Olenko ainoa, joka on pannut merkille tällaisen ilmiön? Pienen vauvan kanssa pitää tehdä paljon asioita. Pitää käydä vauvauinnissa, muskarissa ja kerhossa ja sitten isin ja vauvan pitää käydä vielä omassa kerhossaan. Vauvalle pitää tarjota seuraa ja aktiviteettaja. Jos et tee näin, olet laiska vanhempi. Kuulostaako yhtään tutulta?

Nykypäivänä harrastuksia on tarjolla mielinmäärin. On vauvajumppaa, vauvauintia, minimuskaria, tanssia, joogaa ja vaikka mitä. Siinä saisi äkkiä viikon äitiyslomalla täyteen. Vauvajumpat, joogat ja tanssit, minä ymmärrän hyvin äidin näkökulmasta. Äitikin jaksaa paremmin, kun keho voi hyvin ja liikunta, sekä hyvä fyysinen kunto auttaa siitä synnytyksestä palautumiseen. Kynnys lähteä harrastamaan madaltuu silloin, kun vauvan saa ottaa mukaan.

Mutta ihan kaikkia vauvaharrastuksia minä en täysin ymmärrä. Käytiin mekin vauvauinnissa viime keväänä, jotta E tottuisi veteen ja innostuisi siitä. Me ei menty kaksikuisena muskariin tai vauvakerhoihin. Vaikka niitä meille kauheasti tuputettiinkin. Raskausaikana minä sain monen mota kertaa kuulla lähipiiriltäni ne samat kehotukset alkaa harrastamaan vauvan kanssa. Tähän tyyliin; "Menkää sitten muskariin heti kun pääsette", "Tiedäthän, että Helsingissä on monta vauvajumpparyhmää."

Miksi vauva-aikana pitäisi olla niin hirveästi niitä harrastuksia? Ymmärrän äitien vertaistuen ja sen sellaisen, mutta pieni vauva ei välttämättä ymmärrä juuri mitään siitä muskarista. Me korvattiin muskari kotona loruttelemalla ja leikkimällä päivittäin. Minä itseasiassa hankin sellaiset loruttelukortit, joissa oli ikäkuukausiin sopivia loruja ja leikkejä vauvan kanssa tehtäviksi. Eikä se ihan pieni vauva niin ymmärrä niistä vauvakavereistakaan.

Pikkuvauva aikana minä sain seuraa omista ystävistäni. Me kävimme E:n kanssa tasaiseen tahtiin lounailla, piknikeillä, kahvilla ja meillä käytiin kylässä. En koe, että me olisimme jääneet sosiaalisesti jotenkin paitsioon.

Me aloitettiin E:n kanssa muskari nyt, kun hän on vuoden ja kaksi kuukautta. Päätökseen vaikutti se, miten E suhtautuu musiikkiin. Hän on jo pidemmän aikaa nytkytellyt päätään musiikin tahtiin ja nyt hän on alkanut ihan tanssimaankin. Pari kertaa muskarissa käyneenä, olen todennut, että päätös oli mitä parhain. E tanssii ja touhuaa muskarissa ja on ihan kotonaan. Eikä hän vierasta, vaan juoksi ensimmäisellä kerralla istumaan suoraan opettajan syliin. En kuitenkaan kadu pätkääkään sitä, että ei käyty muskarissa vauvavuotena.

Eikä minun ole tarkoitus tällä postauksella moittia niitä, jotka harrastavat vauvan kanssa. Ymmärrän täysin kaikki harrastamisen positiiviset puolet. Mutta tällaisesta aktiivisuudesta ei pitäisi tulla pakkoa. Äiti, joka ei ravaa muskareissa ja kerhoissa ei ole missään nimessä sen huonompi, kuin aktiivinen äiti. Nykypäivänä meiltä tunnutaan vaativan sitä aktiivisuutta ja suorittamista, myös vauvavuotena, jonka pitäisi olla jotain aivan muuta.

Itse olen todella tyytyväinen rauhalliseen vauvavuoteemme, jossa aktiviteettia oli juuri sopivasti meidän tarpeisiimme. Nyt me käymme muskarissa sen perusarjen ohella. Nähdään edelleen kavereita ja käydään erilaisissa lastentapahtumissa ja vaan nautitaan tästä perheestä.

Onko joku muu huomannut tällaisen ilmiön vai olenko yksin näiden ajatusten kanssa?

xx
Jenni S.