2017/03/30

Ensimmäinen synnytys

*Kuvat Unsplash.com

Meidän ensimmäinen synnytys ei mennyt kyllä lainkaan niin, kuin oli suunniteltu. Olin tietoinen siitä, että synnytyksen kulkuun ei voi vaikuttaa mitenkään, joten suhtauduin sen mukaan. Silti haaveissa kiilsi mahdollisimman luonnollinen alatiesynnytys, joka olisi voinut kestää ehkä sen 10 tuntia. Puhuin aina, että haluaisin olla mahdollisimman paljon ammeessa, koska vesi on mulle todella rauhoittava elementti. No, ensinnäkin, siitä hetkestä kun saavuttiin sairaalaan, siihen, kun vauva oli sylissä, meni 36 tuntia. Lisäksi esikoiseni syntyi lopulta sektiolla, joka ei ollut käynyt minulla pienessä mielessäkään.

Ennen, kuin aloitan, niin esikoisen raskautta käsittelevän postauksen voit käydä lukemassa täältä.

Minun ja vauvan vointia seurattiin loppuraskaudesta tarkoin, kun maksa-arvoni nousivat selittämättömästi. Oli ultraa ja sydänkäyriä, noin kerran viikossa. Viimeinen käynti osui päivälle ennen laskettua aikaa. Silloin sain myös kuulla, että vauvamme olisi yli neljä kiloinen. Oli piparit ja glögi tehneet tehtävänsä. Silloin lääkäri myös kysyi, miltä minusta tuntuisi ajatus, jos tulisin illalla synnyttämään. Alkujärkytykseni jälkeen, lääkäri soitti toiselle, kysyäkseen mielipidettä, jonka jälkeen minulle varattiin seuraava aika viikon päähän ja lähetettiin kotiin. Minut ulos ohjaava kätilö kuitenkin lupaili, että kyllä synnytykseni olisi siihen mennessä käynnistynyt.

Seuraavana päivänä olin tulossa pesulasta, kun puhelimeni soi. Soitto tuli Kätilöopistolta. Oli perjantai ilta ja lääkäri kysyi, oliko meillä suunnitelmia viikonlopuksi. ”Mitä jos tulisit tänään synnyttämään”, oli seuraava kysymys. Minun synnytykseni käynnistettäisiin. No, eihän siinä auttanut muu kuin suostua ja soittaa miehelle, että nyt lähdetään. Ehdin siinä rauhassa kerätä kasaan kaikki tavarat ja soitella lähipiirin läpi, kertoakseni, että nyt alkaisi tapahtua. Sain roppakaupalla tsemppauksia tulevaa koitosta varten.

Kello oli hieman yli kuusi illalla, kun nousimme mieheni kanssa talomme eteen pysäköityyn taksiin ja kerroimme, minne suunnattaisiin. Minut otettiin ensin sisälle tavalliselle osastolle ja kytkettiin aivan ensimmäiseksi sydänkäyrälaitteeseen. Hoitaja kertoi, että minun käynnistämiseni aloitettaisiin pallogilla, jonka tarkoitus olisi avata kohdunkaulaani. Tässä vaiheessa menisi mitä todennäköisimmin koko yö. Mieheni täytyi poistua osastolta yhdeksältä jo ennen, kuin olin edes ehtinyt tavata lääkärin. Pallonki asetettiin kymmenen aikaan ja minä pääsin nukkumaan.

Aamulla pallonki lähti irti ja lapsiveteni puhkaistiin. Olin ennen puolta päivää synnytyssalissa, jossa minuun kiinnitettiin oksitosiinitippa. Mieheni ehti paikalle juuri kun tiputus oli aloitettu. Ensimmäiseen tuntiin ei tuntunut mitään. Me katseltiin tabletilta elokuvaa. Tunnin päästä alkoivat ensimmäiset pienet nipistykset ja se oli sitten menoa. Supistukset voimistuivat todella nopeasti ja olivat todella voimakkaita. Ne eivät kuitenkaan riittäneet avaamaan paikkoja riittävästi. Ensimmäinen tiputuskierros tuli ja meni, eikä se ollut tehnyt meitä hullua hurskaammaksi. Sain tauon, jonka aikana minulle annettiin kipupiikki lihakseen, mikä vei supistuksilta pahimman terän ja sain nukutuksi muutaman tunnin.

Toinen tiputuskierros aloitettiin ja se oli suoraansanottuna ihan yhtä kamala, kuin ensimmäinenkin. Eivätkä paikat auenneet. Jossain vaiheessa sain spinaalipuudutuksen lievittämään kipuja ja sain taas nukuttua. Toinen kierros meni siinä.

Pääsin kuumaan suihkuun helpottamaan oloa. Se tuntui taivaalta maan päällä ja ihan huomaamattani olin sitten suihkutellut yli puoli tuntia. Kuuma vesi helpotti supistuksia ja sai minut rentoutumaan. Ilmeisesti vähän liiaksi, sillä kun olin lopettanut ja päässyt takaisin sänkyyn, keinotekoiset supistukset olivat lähestulkoon lopahtaneet. Silloin tehtiin leikkauspäätös.

Leikkauspäätökseen vaikutti moni tekijä. Minun tulehdusarvoni alkoivat nousta, vauva oli ollut yli vuorokauden kohdussa ilman lapsivettä, lisäksi en ollut avautunut yhtään kahden ensimmäisen oksitosiinitippa kierroksen aikana, joten ei ollut mitään järkeä lähteä kokeilemaan kolmatta. Minä menin silloin aivan shokkiin. Pelkäsin leikkausta. Siinä vaiheessa ei vain ollut enää mahdollisuutta jarrutella. Minut kärrättiin leikkaussaliin samalla, kun yritin koota itseäni. Onneksi salissa oli ihanaa henkilökuntaa, joka kertoi, mitä oli tulossa ja miten homma etenisi. Se rauhoitti ja pian Pekkakin oli siinä vieressä.

Sitten leikkaus olikin jo täydessä käynnissä. Se oli, kuin joku olisi hämmentänyt sisuskaluja isolla kauhalla, mutta ei kuitenkaan sattunut. Joku henkilökunnasta olikin kertonut minulle, että lääke vie kivun, mutta ei tuntoaistia. Oli aika jännä fiilis. Kun pääsin tästä yli, odotin malttamattomana sitä ensimmäistä parkaisua. Taisin kuulla, kun joku sanoi, että nyt vauva saatiin ulos. Siitäkin tuntui kuluvan vielä ikuisuus siihen, kun parkaisu kuului. Meidän tyttö huusi niin kovaa, että radionkaan ääni ei enää kuulunut. Taisin sanoa jollekin, että sukuunsa tulee tyttö. Meidän perheessä, kun ollaan aika kova äänisiä.

Taidettiin itkeä molemmat, minä ja mies. Meistä se toinen, joka ei maannut maha auki leikkaudpöydällä, kävi leikkaamassa napanuoran. Sitten tyttö olikin jo siinä rinnan päällä. Taisin vähän yllättyä siitä, miten vauvalta hän näytti. Pieneltä, vaaleanpunaiselta ja ruttuiselta. Me oltiin heti ihan myytyjä. Ja ollaan edelleen.

Nyt tuosta pienestä vastasyntyneestä on kasvanut ihana pieni tyttö, joka on tehnyt meistä perheen tavoilla, jota me ei isin kanssa osattu edes kuvitella.

xx
Jenni S.

P.S. Anteeksi, että käytin lainattuja kuvia, mutta herra ja rouva Ensisynnyttäjä eivät oikein tajunneet käyttää kameraa synnyttäessä.

2017/03/28

Bomber rakkautta

Kahvi on kupissa, voileivät tehtynä, pesukone pyörii ja lapsi nukkuu, joten nyt on loistava hetki puhua hieman uudesta bomberistani. Olen himoinnut jo useamman kuukauden ajan näköistäni bombertakkia. Aloin vilkuilemaan ja ihastelemaan niitä jo viime syksynä. En kuitenkan viitsinyt marssia suorinta tietä kaupaan nappaamaan ostohuuruissani ensimmäistä vastaan tulevaa vaihtoehtoa. Olen aika varovainen takkien kanssa.

Himoittuani bombereita koko talven, päätin nyt keväällä viimein ostaa sellaisen. Varsinkin, kun alkoi näyttää siltä, että tämä ihastus ei ollut vain hetken ihastusta.

Olin jo päättänyt millaisen ostan. Mustan perus bomberin, jonka hintakaan ei ollut täysin päätä huimaava. Olin jo sillä tiellä, kun kävelin sattumalta Cubuksen ohi. Näyteikkunassa roikkui sievevässä jonossa mustia, tikattuja bombereita ja olin myyty.

Joitain juttuja kannattaa odottaa, vaikka sen saaminen ei olisikaan rahasta kiinni. Minun takkini ei ole mikään merkkitakki ja sen hinta oli kympeissä. Mutta odottamalla olin lopulta varma siitä, että haluan kyseisen takin, enkä olisi pakkaamassa sitä parin viikon päästä kirppiskassiin. Toisekseen, jos olisin vain rynnännyt kauppaan ostamaan ensimmäisen vastaantulijan, en olisi saanut unelmatakkiani.

Pidän takista todella paljon ja rakastan sen tikkausta. Se on aivan minun näköiseni ja olen todella tyytyväinen löytööni. Ainut miinus tulee ehkä korkealle jäävästä helmasta. Mä olen aina suosinut takkeja, joissa alaselkä peittyy ja tämä oli kokemuksena jotain aivan uutta. Toisaalta, tämä ominaisuus taitaa kuulua ihan takin malliin, joten ei siitä sen enempää.
Kuvat Erika Huhta / Kuvankäsittely minä

Näillä näkymin meidän perheessä samistellaan tällä hetkellä ihan huolella, sillä etsinnässä ovat omat bomberit niin isälle, kuin tyttärellekin.

Onko joku muu hurahtanut bombertakkeihin?
Entä löytyykö teidän eteiskaapista useampia takkeja? 
Vai ovatko juuri takit niitä, joiden ostoa harkitaan huolella eikä niitä hamstrata?

xx
Jenni S.

2017/03/22

By Pinja silikonikorut

Mun piti kirjoittaa teille tänään ihan muista aiheista, mutta tämä teksti kirjoitti käytännössä katsoen itse itsensä, joten eipä siinä sitten mikään auttanut.

Noin puoli vuotta sitten, kun ostin ensimmäisen By Pinja-koruni Lastenvaatekarnevaaleilta, en osannut arvata mitä siitä seuraisi. Olin kärsimässä hienoista hätää vajaan vuoden ikäisen E:n kanssa, joka mielellään sylissä kiskoi korvakorujani ja tukkaani. Pysähdyin pöydän eteen, jossa oli kaikkissa karkkiväreissä erillaisia koruja, jotka näyttivät siltä, kuin roolipelinoppia olisi pistetty nauhaan peräjälkeen. Kuinka moni tietää monikanttiset nopat, joissa saattaa olla lukuja nollasta sataan? Muistan hämärästi nähneeni koruja ennenkin, jossain, mutta en ollut sen kummemmin kiinnittänyt niihin huomiota. Meillä kun ei imetyskorulle ollut tullut tarvetta.

Pöydän takana oli leveästi hymyilevä, vaaleatukkainen nainen, joka lähti heti kertomaan innoissaan omasta tuotteestaan. Kun myyntipuheessa tuli se maaginen lause; "Myös taapero voi leikkiä helmillä sylissä ollessaan, jolloin äidin kasvot ja hiukset jäävät rauhaan", ainoaksi kysymykseksi jäi, minkä värinen koru tulee meille.
Korut saatu.

Nyt siirä on tosiaan tullut kuluneeksi puoli vuotta ja By Pinjan korut ovat tulleet meille jäädäkseen ja näitä koruja suosittelee kaikille ilolla, kun on itse niin rakastunut tuotteeseen. Myös meidän E:llä on oma By Pinjansa, jota neiti kantaa kaulassa ylpeänä, kuin mikäkin aikuinen nainen. Sen lisäksi olen saanut tutustua ihanaan naiseen tuotteen takana ja saanut itselleni uusia mahdollisuuksia kehittyä muun muassa valokuvaajana, kun olen päässyt kuvaamaan koruja somemarkkinointi mielessä.
https://www.bypinja.com/
Kuva lainattu!

"By Pinja on kotimainen silikonisia koruja valmistava pienen pojan, äidin ja vähän isinkin yritys. Korujen ideana on antaa pikkuisille käsille näperreltävää imetyksen, sylittelyn ja kantamisen ajaksi, jolloin äiti välttyy hiuksista kiskomiselta ja nipistelyltä."

"By Pinjan tarina alkaa vuonna 2015 saatuani esikoiseni, jonka mielestä oli kovin kivaa nipistellä äitiä varsinkin imettäessä niin, että rinnukseni oli täynnä pieniä punaisia kynnenjälkiä. Ja kyllähän sen ymmärtää, pienillä käsillä pitää ollakin tekemistä kun kaikkeen uuteen pitää päästä tutustumaan."

"Tuohon aikaan silikoniset imetyskorut olivat vielä kovin tuntemattomia Suomessa, eikä kotimaisia brändejä juuri löytynyt. Markkinoilla olevista koruista en löytänyt itselleni juuri sitä oikeaa mallia ja väriyhdistelmää, joten päätin tehdä sellaisen itse.  Sittenhän se inspiraatio iski ja innostuin tekemään kokonaisen malliston, jonka jokainen koru sai oman nimen, kiitos tästä vinkistä yrittäjä-kollegalleni! Tästä syntyi kotimainen silikonikoru-brändi By Pinja."
Koru saatu.

By Pinjan korut ovat esimerkiksi ihana babyshower-lahja odottavalle äidille. Koruvalikoima on kasvanut kahdella uudella mallilla ja Classic Style on saanut rinnalleen ihanan yksinkertaisen Simplen ja näyttävämmän Statement Necklacesin, joten uskon vakaasti jokaiselle löytyvän jotakin. Henkilökohtaisesti olen juuri nyt todella ihastunut Simplen malliin, vaikka vielä en ole yhtään niistä kotiuttanut. Tasaisin väliajoin olen kyllä käynyt ihastelemassa.
Koru saatu.

Pinja pitää muuten myös blogia, jossa seurataan Pinjan arkea ja juuri nyt päivitetään masukuulumisia. Blogikirppis ja Pienet Shoppailut postauksessa vilkkuu näemmä meikäläisenkin pärstä, hyvin pienenä tosin, kun olin siellä blogikirppiksellä edustamassa big mamas home blogiani. By Pinjaa voi seurata myös Instagramissa.

Ovatko By Pinjan korut teille entuudestaan tuttuja? Jos on, löytyykö useampaa mallia? ;)
xx
Jenni S.

By Pinjan tarina lainattu täältä.

2017/03/20

Pikku neiti 1 v 3 kk

Nyt olisi vuorossa E:n kehityspostaus. Koska toinen vuosi ei ole yhtä hurjaa kehityksen vuoristorataa, kuin ensimmäinen, ajattelin toteuttaa seuraavan postauksen sitten puolentoista vuoden iässä, kun meillä on seuraava neuvolakin. Mutta pidemmittä puheitta, tällainen on meidän 1 vuotian ja 3 kuukautinen mini:

Sanavarasto

E:n kävely ja kielellinen kehitys kulkivat pitkän aikaa rinta rinnan, mutta nyt liikkuminen on kehittynyt selvästi enemmän. Sanavarasto ei ole kasvanut enää niin hurjaa vauhtia, vaikka pikku neiti paljon höpötteleekin, sillä omalla kielellään. Useimmiten käytettyjä sanoja ovat äiti (äit-iii), kakka, vaippa, kisss (kissa), kaikki, Hakka (Hakkarainen), auvva (hauva), vauva ja pappa. Niiden lisäksi on kuultu myös pipa (pipo), ei oo, ei ja pupu.

Me ei olla kuitenkaan erityisen huolissamme tästä, koska monilla lapsilla kehittyy ensin toinen taito ja toinen saattaa seurata pitkälti jäljessä. Ja E:n sanavarasto ja puheenymmärrys on kuitenkin tosi hyvällä mallilla tässä vaiheessa. Puhuin Pekan kanssa uusien treenikenkien hankkimisesta itselleni, niin neiti nappasi puheestani sen kenkä-sanan ja kiiruhti eteiseen hakemaan omia kenkiään. Ihana.
 

Liikkuminen

Sanavaraston jälkeen on luonnollista siirtyä siihen liikkumiseen. E kävelee nyt ihan sujuvasti ja konttaaminen on jäänyt ihan kokonaan pois. Välillä, kun tyttöä väsyttää/vauvattaa/temppuiluttaa, hän konttaa, mutta muuten kävelee. Nyt itseasiassa treenataan jo sitä taaperojuoksua. Joka paikkaan, kun tuntuu olevan kiire. E:n lempileikki tällä hetkellä, on juosta äitiä ja isiä kiljunauraen karkuun, kun huudetaan; "Täältä tulee äiti/isi ja nappaa."

Kiipeily on myös pop. E kiipeää kaikki alle, minne se on vain mahdollista. Onneksi, hän on myös oppinut tulemaan hienosti myös peppu edellä alas, esim sohvalta ja sängyltä.

Torticollis

Viimeisimmässä neurologin ja fysioterapeutin tarkastuksessa todettiin, että E:n kaula on enää noin asteen verran kallellaan oikealle, eikä kehityksessä huomattu minkäänlaisia poikkeamia tai toispuoleisuuksia. Tämä tarkoitti yksinkertaisuudessaan sitä, että meidän fysioterapiat on nyt käyty ja lääkäriinkin pitää tulla kontrolliin vasta keväällä. Jes!

Haluaisitteko muuten oman postauksen E:n torticolliksesta ja sen hoidon vaiheista? Jos haluatte, komentoikaa.

Syöminen

Ainakin toistaiseksi, E on hyvin kaikkiruokainen. Vielä ei ole tullut sellaista yökötystä ja me yritetään kotona välttääkkin puhetta "pahasta ruuasta". Lähtökohtaisesti kaikki ruoka on hyvää, mutta jotkut jutut eivät sitten vain ole niitä lemppareita. E:n lemppereita ovat voileivät, jugurtti, spagetti, viinirypäleet, pähkinät ja kissannappulat. Meillä ei siis ole vieläkään mahdollista siirtää kissojen nappulakippoa alas pöydältä, koska E ampaisee sille, kuin ohjus jos sen laskee lattialle.

Aina ruuasta riippuen ja mahdollisuuksien mukaan E saa syödä itse. Puurot, keitot ja jugurtit meillä syötetään. Olen pyrkinyt siihen, että hän saisi syödä joka päivä yhden aterian itse. Yleensä se on päivällinen hoidon jälkeen. Syöminen sujuu toistaiseksi sormin, mutta lusikka on menossa mukana.

Uni

E nukkuu edelleen pääsääntöisesti hyvin. Omassa huoneessa nukkuisi varmasti paremmin, mutta meidän kaksiossa sitä ei pysty toteuttamaan. Katsotaan sitten syssymmällä, jos olemme siihen mennessä päässeet muuttamaan isompaan.

Nyt mukaan on tulleet ajoittaiset kello viiden herätykset. E herää silloin tällöin isin herätyskelloon, eikä malta nukahtaa uudelleen. Niinä päivinä E on kuitenkin kärttyinen ja väsynyt oikeastaan koko päivän, eivätkä kahdetkaan päikkärit tunnu kunnolla auttavan. Totesimme, että sitä on vain sitten yritettävä nukuttaa E:tä uudestaan silloin aamu viideltä, vaikka se tuntuisi vaikealta. Yritetään tarjota vettä, silitellään ja laitetaan soittorasia soimaan. Josko se sitten siitä.

Vieroitukset

Faktahan on se, että meillä ei asu enää vauva, vaan pieni tyttö. Mikä tarkoittaa sitä, että pikku hiljaa ne vauva-ajan jutut jäävät pois meidän elämästä. Tässä kuluneen kolmen viikon aikana on jäänyt pois aika monta juttua. Ensinnäkin päiväunet ovat karsiutuneet yksiin. Uniräteistä on luovuttu ja ne on pistetty pesun kautta talteen madolliselle seuraavalle yksilölle. Unirätin seuraajaksi on valikoitunut pieni, vaaleanpunainen, Pasi Pussieläin, joka tuntuu olevat varsinainen tuki ja turva ja kaikkien pehmoeläinten kuningas.

Ja viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä, tuttipullot on syrjäytetty nyt kokonaan. Meillä sinnitteli pitkään mukana tuttipullosta nautittu iltaunimaito, joka oli toimi päivän päätteeksi sellaisena rauhoittumisen ja läheisyyden hetkenä niin E:lle, kuin meille vanhemmille. Ja tässä kohtaa, me vanhemmat taidettiin tarvita siitä iltamaidosta vieroittamista enemmän, kuin pikkuneiti itse.

Lempparijutut

Musiikki ja tanssi ovat E:n ehdottomia lemppareita. Ihan sama, mitä se musiikki on. Oli se sitten spotifyn kautta soitettua poppia tai Learn puppyn värilaulu, niin meidän neiti nyökyttää päätä, keikuttaa peppua ja heiluttaa sormea. Sannin Pojat-biisi on saanut tähän mennessä aikaan kaikkein parhaimmat muuvvit.

Toinen lemppari juttu on kaikenlaisten laukkujen ja pussien ja reppujen kanssa leikkiminen. E on alusta asti osoittanut kiinnostusta koruihin, kenkiin ja laukkuihin. Selvä nainen siis. Nyt, pikku hiljaa, suosikki puuhaksi on tullut laukkujen tyhjentäminen, täyttäminen ja kuljettaminen. Meikäläisen uusi, musta nahkalaukku on osoittautunut ihan lemppariksi, vaikka sen kantaminen onkin osoittautunut hieman haastavaksi tälle polvenkorkuiselle diivalle.

Sellainen on meidän reilu vuoden ikäinen tyttö. Aika mainio persoona jo nyt.

Millaisia reilu vuoden ikäisiä teiltä löytyy?

xx
Jenni S.